tiistai 17. toukokuuta 2011

Ihme ja kumma

Viime aikoina blogia ei ole päivitetty. Pahoittelut siitä! Syynä on ollut se, että henkilökunta on käyttänyt lähes kaikki illat ja vapaa-aikansa hevosen etsimiseen. Työ tuotti vihdoin tulosta ja meille on nyt tulossa 12-vuotias vuonohevosruuna Matti. Säkäkorkeus Masalla on 145cm ja hän tulee lähinnä maastoilukäyttöön Valtimon ihaniin maisemiin. Matti saapuu Valtimolle 28.5. ja tarkempi esittely sekä kuvia on tulossa silloin. Todettakoon tähän lisäksi, että hevosen ostaminen on oikeasti todella vaikeaa. Myyjiä on vaikka minkälaisia ja huijatuksi tulemisen vaara on suuri. Siksi suosittelen kaikkia eläimen ostamista harkitsevaa paneutumaan asiaan huolella ennen kauppojen tekoa. Ei kannata ostaa ns. sikaa säkissä.

Lähipäivinä on tapahtunut myös muita ihmeitä. Suomen MM-voiton lisäksi pikkuinen Fanni oli Tampereen suuressa näyttelyssä lauantaina tuomarin paras ja pääsi siten loppukilpailuun. Siellä ei menestystä enää tullut, mutta jo paneeliin pääsy oli loistava suoritus. Kehuja tuli erityisesti hyvästä kontrastista ja täplistä sekä vartalon kunnosta. Näyttelyiden jälkeen palasimme sunnuntai iltana takaisin kotiin ja suureksi yllätykseksi Nuppu otti meidät iloisesti vastaan. Nuppu ei murissut eikä suhissut vaan nuoli Fannia ja leikki alkoi.

Lisäksi odotamme yhtä ihmettä tapahtuvaksi lähiaikoina: henkilökunta palautti tänään eläinlääketieteen kandidaatin tutkinnon todistuspyyntölomakkeen. Heti kun viimeisen kurssin opintopisteet rekisteröidään, niin kandin paperit pitäisi putkahtaa postista kotiin. Lienee allekirjoittaneen suurin saavutus elämässä.. :)

Tänään juhlistamme Nupun ja Fannin kanssa henkilökunnan 25-vuotis syntymäpäiviä koti-illan ja herkkujen merkeissä!

2 kommenttia:

  1. Onnea Fannille sekä henkilökunnalle tasapuolisesti saavutuksistaan!

    VastaaPoista
  2. Miau. Kyllä nyt teillä on monta juhlimisen arvoista tapahtumaa! Onnea, onnea!
    Jee, mullakin on tänään synttärit, tosin vuosia paljon enemmän mutta ei haittaa eikä ees tee kipeää ;)
    Toukokuu on ihanaa aikaa!

    VastaaPoista