torstai 2. toukokuuta 2013

Paluu Suomeen häämöttää

Aika on kulunut viime viikkoina kuin siivillä ja kohta on aika jättää Gent ja palata keväiseen Suomeen. Seuraava matkakin on jo suunnitteilla, mutta siitä myöhemmin lisää... :) Belgiassa on ollut oikein keväiset ilmat ja lämpötila on parhaimmillaan ollut yli 20 astetta. Terassikausikin on saatu kunnolla käyntiin ja allekirjoittanut on oppinut tykkäämään kirsikkaoluesta (kriek). Pääsiäisen Suomen visiitin jälkeen olen myös reissannut Lontoossa, Antwerpenissä, Brysellissä ja Bruggessa.

Ulkomailla sattuu ja tapahtuu. Menimme eilen turkkilaiseen pitsa/kebab- paikkaan ja tilasimme pitsat. Epäilykset alkoivat heräämään, kun myyjä vain käväisi takahuoneessa ja alkoi puhailla kaikkea muuta. Lisäksi hän kävi hakemassa pakastimesta Ristorante- pitsan. Kuinkas sitten kävikään: meille tarjoiltiin hetken päästä kylmää Ristorante- pakastepitsaa!! Toisessa pitsassa ei edes juusto ollut sulanut. Kiltteinä suomalaisina puhisimme asiasta keskenämme. Ja tuosta olisi vielä pitänyt maksaa 6€/kpl. Noh lopulta maksoimme 3,5€/pitsa ja lähdimme muualle. Voitte vaan kuvitella tunteen, kun luulet tilanneesi makoisan itsetehdyn pitsan ja saat kylmää pakastepitsaa. :) Tyhmiä huijataan!

Kotona Nuppu ja Fanni jo odottelevat isäntäväkeä palvelemaan arvon neitejä. Pian saan onneksi nähdä omat pikku maukulaiset!

Toukokuussa luvassa remontointia ja Etelä-Suomen visiitti. Ehkä myös kevyt paluu töiden pariin. 

torstai 21. maaliskuuta 2013

Opiskelijaelämää

Siitä on jo vuosia, kun asuin Suomessa soluasunnossa. Nyt pääsen kokemaan kyseistä asumisenmuotoa jälleen täällä Belgiassa ja tämä tulee mahdollisesti/toivottavasti olemaan viimeinen kerta. Kerrostalo on iso ja asun ensimmäisessä kerroksessa. Ikkunani on pääkadulle päin ja äänet kuuluvat mukavasti ikkunan ja seinän läpi. Käytävä, joka on johtaa huoneisiin on kuin laivan hyttirivistö. Kun tullaan huoneeseen sisään, pienestä eteisestä on heti oikealla ovi wc-tiloihin, jossa on myös minimaalisen pieni suihku. Wc/suihkutilan koko on noin 2,5 m2. Pari askelta wc:n ovelta avautuu sitten muu lukaali, joka käsittää n. 14 m2 huoneen. Huoneeseen kuuluu kalusteena pöytä, kaksi tuolia, sänky, jääkaappi, pieni lipasto ja vaatekaappi. Seinät ovat osittain valkoiset ja osittain ruskeat. Jääkaappi pitää meteliä. Asuinkerroksessa on yhteinen keittiö, joka on useimmiten siivottomassa kunnossa. Eräänä viikonloppuna menin keittiöön tekemään ruokaa ja näky oli lohduton. Edellisen illan jäljiltä pöydillä ja lattialla oli ympäriinsä kaljatölkkejä ja niiden sisältö oli töhrinyt kaikki pinnat tahmaisiksi. Tämän lisäksi joku älypää oli keksinyt levittää täyden pussillisen jauhoja ympäri keittiötä ja jauhothan tarttuivat mukavasti tahmaisiin pintoihin. Varmaan ihan mukava idea muutaman promillen humalassa, mutta näin selvin päin minua ei ainakaan kovin paljon naurattanut. Kanssa-asujat jaksavat juhlia. Harva se ilta käytävältä kuuluu metelöintiä ja aamulla, kun lähden koululle klo 7 jälkeen, käytävällä on monesti odottanut rikkinäinen ovenkahva, särkyneitä pulloja, oksennusta tai muuta mukavaa. Onneksi asun kerroksen päädyssä ja keittiö on aivan toisessa suunnassa, joten juhlinta ei ole toistaiseksi häirinnyt yöuniani. Yhtenä iltana metelöinti oli niin rajua, että menin käytävälle katsomaan. Minun ei edes tarvinnut sanoa heille mitään, mulkaisin vain pahasti ja pamautin oven kiinni. Ne juhlat hiljenivät siihen! Belgialaiseen opiskelijakulttuuriin kuuluu se, että suurimmat juhlat ovat torstaisin, koska opiskelijat palaavat viikonloppuisin koteihinsa. Tänään on siis taas juhlat, jotka jäävät (taas) minun osaltani juhlimatta. Taidan olla vanha, tylsä valittaja... :)

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Tilannekatsaus

5 viikkoa Belgiassa takana ja monenlaista on mahtunut viikkojen varrelle.

Ensinnäkin koulusta: minulla vaihtuu viikoittain klinikka ja samalla joka viikko klinikalla on eri opiskelijat. Tämä on sinänsä harmillista, sillä kehenkään ei ehdi tutustua kunnolla. Onneksi olen tutustunut muihin vaihto-opiskelijoihin ja he ovat todella mukavia. Belgialaiset eläinlääkisopiskelijat ovat kovilla, sillä heillä on aamupäivisin klinikkatyöskentelyä ja toisinaan myös iltapäivisin. Tämän lisäksi heillä on klinikkaopetuksen kanssa yhtä aikaa luentoja, pakollisia harjoituksia ja lopputentit ovat myöskin tulossa. Heidän tulisi lisäksi tehdä lopputyö jostakin haastavasta potilaasta. Opiskelijat joutuvat kestämään paljon painetta jo opintojen alusta lähtien. Koulutussysteemi eroaa huomattavasti suomalaisesta. Suomessa eläinlääkikseen valitaan opiskelijat valintakokeen perusteella. Täällä puolestaan kaikki halukkaa pääsevät sisään ja ensimmäisen vuoden kuluessa noin 2/3 opiskelijoista tiputetaan vaikeiden tenttien avulla pois pelistä. Opiskelijat joutuvat siten kilpailemaan tosissaan toisiaan vastaan. Lisäksi Belgiassa on eläinlääkäreitä liikaa, joten he joutuvat todella myös kilpailemaan työpaikoista.

Koulussa on ollut mukavaa ja olen nähnyt paljon erilaisia potilaita. Koska en osallistu luennoille, iltapäivisin minulla on ollut usein vapaata ja olenkin yrittänyt tehdä lopputyötäni täällä.

Kävimme toisen suomalaisen vaihtarin kanssa yhtenä viikonloppuna Amsterdamissa, mikä oli erittäin mukava kaupunki. Valitettavasti kyseisenä viikonloppuna oli erittäin kylmä. Amsterdamiin täytyy kyllä päästä uudelleen, kun säät hieman lämpenevät. :)

Tällä viikolla Keski-Eurooppaa vaivasi kova lumimyrsky ja saimme oman osamme siitä täällä Gentissä. Lunta tuli noin 10cm ja liikenne oli kaaoksessa. Ihmiset ovat toivottomia ajajia lumisilla kaduilla ja veikkaan, että muutamasta autosta paloi kytkin tuon päivän aikana. Linja-autot olivat myöhässä ja potilaat eivät päässeet perille vastaanotolle. Nyt onneksi lumet ovat sulaneet ja ensi viikolla pääsen taas kouluun pyörällä.

Pääsiäisenä tulen käymään Suomessa! :)

perjantai 15. helmikuuta 2013

Nupunjutut special: kuvakatsaus

Monilta lukijoilta saaman palautteen perusteella blogiin toivotaan lisää kuvia. Henkilökunnalla on kamera mukana Belgiassa, mutta kuinka ollakaan kuviensiirtopiuha unohtui Suomeen. Tässä siis vähän vanhaa kuvamatereliaalia Nupun lyhyen elämän varrelta...

Ensimmäinen kuva neidistä Orlandossa! Niin pieni ja suloinen! <3

Kassikissa vol. 1! Missä kassi, siellä Nuppu!
Mau-kuosi! Sisustus mietitty kissan kuvioiden mukaan! :D

Nuppu tahtoo.. huomiota ja nappuloita!

Nuppu on aina ollut perheen kaunokainen!!


Voiko olla viattomampi ilme??

Nuorena käytiin myös näyttelyissä ja agilityssä!


Hoplaa... 

Sitten miehet veivät mennessään...

Tuhlaajapoika Upi...

Pakollinen mahakuva... Pari päivää laskettuun aikaan!

Onnellinen äippä!!

Mies numero 2: Emir.

Kassikissa vol 2. Kohti uusia seikkailuja...

Rennosti Fannin kanssa...

Nyt riitti. No more photos!



Kissapäivitys

Henkilökunta on jo pitkään hartaudella odottanut Fannin pentuja, sillä suunnitelmana oli, että yksi pieni mau-herra jäisi vielä meille kotiin. Näin ei nyt kuitenkaan tule käymään vaan yhteistuumissa Iltavilli-kissalan kanssa olemme päätyneet ratkaisuun, että Fannilla ei tehdä pentuja. Fannilla on todennäköinen kala-allergia ja se sai jouluna astmakohtauksen. Päätös oli raskas ja henkilökunta on surullinen ettei Fannin ja Nupun linja tule jatkumaan, mutta sellaista tämä elämä nyt vaan taitaa olla. Ainakaan meidän pesueessa mikään ei koskaan mene niin kuin on suunniteltu... Fanni steriloidaan toukokuussa ja se siirtyy sen jälkeen henkilökunnan omistukseen.

Nuppu voi hyvin ja on laihtunut. Neiti alkaa olla jo entisissä mitoissa. Kortisonikuurin aikanahan Nuppu lihoi niin, että se painoi 5kg. Viimeisimmässä punnituksessa Nuppu painoi 4,1kg. Voidaankin ehkä sanoa, että Nuppu on kissojen vuoden suurin pudottaja. ;) Painonpudotuksen sala oli nappuloiden vähentäminen ja liikunnan lisääminen. Nuppu saa päivittäin märkäruuan lisäksi vain 8 kpl Dental-nappulaa, jotka ehkäisevät plakin ja hammaskiven muodostumista. Mikäli oma kissasi on ylipainoinen, suosittelen ottamaan omaan eläinlääkäriin yhteyttä laihdutussuunnitelman tekemiseksi. Kissaa ei saa laihduttaa liian nopeasti!

Belgia

Matkustelu jatkuu. Nyt on vuorossa Belgia ja paikallinen yliopistollinen eläinsairaala. Onnistuin saamaan vaihtopaikan tänne, koska muita hakijoita ei ollut. Vaihto on järjestetty Helsingin yliopiston ja Gentin yliopiston välillä olevan Erasmus-ohjelman kautta. Saavuin Gentiin viime lauantaina. Lento sujui suunnitelmien mukaan ja Brysselistä matkustin Gentiin junalla. Vastassa oli toinen suomalainen vaihto-opiskelija, joka on vaihdossa hevossairaalan puolella. Matkan alkua varjosti huoli Fannista, koska Fannilla alkoi matkustuspäivänä oksentelu. Se onneksi rauhoittui tukihoidolla ja nyt on kaikki sen suhteen hyvin. Kissoja on tietysti kova ikävä täällä vierailla mailla.

Asun Gentin keskustassa opiskelija-asuntolassa tilavassa huoneessa, jossa on oma jääkaappi, suihku ja wc. Keittiö jaetaan muiden samassa kerroksessa asuvien kanssa. Ainakin toistaiseksi asuntolassa on ollut rauhallista öisin, mutta saa nähdä, miten meno yltyy tänä iltana.

Koulussa on ollut leppoisaa ja mukavaa. Ensimmäisen viikon olin sydäntaudeilla, jossa pääsääntöisesti oli potilaita vain aamupäivisin ja pääsimme kotiin yleensä jo klo 13 aikaan. Opettaja puhui hyvää englantia. Yritän opiskella perussanastoa hollanniksi, jotta pystyisin seuraamaan edes vähän potilastietoja ja omistajien puhetta.

Matka on siis alkanut huomattavasti paremmissa merkeissä kuin Kanadan reissu. Toivottavasti sama jatkuu vastaisuudessakin... :)

torstai 17. tammikuuta 2013

Kotia vailla!

2,5kk ikäinen sekarotuinen Otto-pentu etsii omaa kotia. Otto on madotettu ja se tullaan rokottamaan ja eläinlääkäri tarkastaa sen ennen luovutusta! Oton äiti on harmaan hirvikoiran ja karjalankarhukoiran risteytys. Isän rodusta ei ole tietoa. Mikäli Otolle löytyy sopiva koti, se luovutetaan ilman maksua. Otto on tällä hetkellä Valtimolla emonsa ja siskonsa seurassa. Mikäli kiinnostuit tai tiedät jonkun joka kaipaa koiraa, ota yhteyttä tanja.korhonen@helsinki.fi. Kerro viestissä millaisen kodin, voit Otolle tarjota.