perjantai 15. helmikuuta 2013

Kissapäivitys

Henkilökunta on jo pitkään hartaudella odottanut Fannin pentuja, sillä suunnitelmana oli, että yksi pieni mau-herra jäisi vielä meille kotiin. Näin ei nyt kuitenkaan tule käymään vaan yhteistuumissa Iltavilli-kissalan kanssa olemme päätyneet ratkaisuun, että Fannilla ei tehdä pentuja. Fannilla on todennäköinen kala-allergia ja se sai jouluna astmakohtauksen. Päätös oli raskas ja henkilökunta on surullinen ettei Fannin ja Nupun linja tule jatkumaan, mutta sellaista tämä elämä nyt vaan taitaa olla. Ainakaan meidän pesueessa mikään ei koskaan mene niin kuin on suunniteltu... Fanni steriloidaan toukokuussa ja se siirtyy sen jälkeen henkilökunnan omistukseen.

Nuppu voi hyvin ja on laihtunut. Neiti alkaa olla jo entisissä mitoissa. Kortisonikuurin aikanahan Nuppu lihoi niin, että se painoi 5kg. Viimeisimmässä punnituksessa Nuppu painoi 4,1kg. Voidaankin ehkä sanoa, että Nuppu on kissojen vuoden suurin pudottaja. ;) Painonpudotuksen sala oli nappuloiden vähentäminen ja liikunnan lisääminen. Nuppu saa päivittäin märkäruuan lisäksi vain 8 kpl Dental-nappulaa, jotka ehkäisevät plakin ja hammaskiven muodostumista. Mikäli oma kissasi on ylipainoinen, suosittelen ottamaan omaan eläinlääkäriin yhteyttä laihdutussuunnitelman tekemiseksi. Kissaa ei saa laihduttaa liian nopeasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti