tiistai 10. heinäkuuta 2012

Voihan kauluri

Viimeisestä päivityksestä on jo aikaa. Paljon kurjaa ja hieman jotain mukavaakin on ehtinyt tapahtua. Ehdin jo julistaa, että Nuppu tervehtyy. Niinhän sen piti mennä, mutta toisin kävi. Nuppu sai antibiootista yliherkkyysreaktiona vaskuliitin eli verisuonitulehduksen ihoon, joka aiheutti useita kuolioalueita. Niitä hoidetaan nyt kortisonilla ja ne paranevat hitaasti pikku hiljaa. Nuppu joutuu siis pitämään kauluria ja loppua ei näy. Onneksi elämä kaulurin kanssa alkaa jo sujumaan. Nuppu siirtyi nyt virallisesti henkilökunnan omistukseen ja alkuvaikeuksien jälkeen toivomme pitkää yhteistä tulevaisuutta. Fanni oli aluksi todella järkyttynyt Nupun kaulurista, mutta lopulta alkoi sietämään tötteröä. Fanni asuu nyt toistaiseksi Lahdessa, koska Valtimon asunnossa tapahtui vesivahinko ja koko keittiö on purettu. Fannille on löytynyt sulhanen ja astutus tapahtuu heti seuraavasta kiimasta, joka on todennäköisesti elokuun alussa.
Iltavilli-kissalassa on aivan hurmaavia pentuja, joista muutama vielä kaipaa kotia! Tarkempia tietoja ja lisää kuvia löydät osoitteesta www.iltavilli.net. Pennut ovat luovutusikäisiä syyskuun alussa...

Kuva: Päivi Kahila Iltavilli-kissala