torstai 21. huhtikuuta 2011

Herkuttelua

Silloin tällöin kissojen ruokavalioon kuuluu myös raakaliha. Yleensä kyseessä on esimerkiksi possun sydäntä tai jauhelihaa, mutta toisinaan henkilökunta heltyy ja ostaa mussukoilleen astetta parempia murkinoita.

Viime viikolla herkuteltiin naudan ulkofileellä. Molemmat odottivat innolla paketin aukeamista.





Nuppu ei pentuna saanut juurikaan raakaa lihaa, joten se on lihan suhteen nirso. Jälleen tälläkin kertaa jäi Nupun osalta lihat syömättä. Onneksi Fannille maistuu senkin edestä.








Tänään henkilökunta osti pääsiäisen kunniaksi kissoille karitsan sisäfilettä. 38g:n file maksoi 1,5€.





Nupulle liha ei tietenkään kelvannut, mutta Fanni pisteli fileen muutamassa minuutissa parempiin suihin. Ilmeisesti liha oli hintansa arvoista. :) Nuppu keskittyi Fannin syömisen vahtimiseen.





Hauskaa pääsiäistä kaikille!!

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Viime päivien tapahtumat

Henkilökunta sai tänään palautetta Nupun juttujen vakiolukijalta ja se kuului lyhykäisyydessään: Kuka tätä blogia oikein ylläpitää, kun sinne ei ilmesty ikinä mitään uutta. :) Pahoittelut aktiivisille lukijoille aiheutetusta mielipahasta!

Viime perjantaina henkilökunta kävi vierailulla Bubun ja Alen luona. Pojat olivat aivan mainioita ja kasvaneet valtavasti! Valitettavasti kamera unohtui kotiin, joten valokuvia ei nyt saatu tänne blogiin. Oli ihanaa nähdä Nupun pentujen päässeen mahtavaan kotiin.

Lähiaikoina elämä Tapulikaupungissa on ollut kissojen mielestä tylsää, sillä henkilökunta on vaan lukenut tentteihinsä. Onneksi nyt kuitenkin hieman helpottaa, kun pääsiäisloma alkoi eilen. Kissat tietenkin osallistuivat lukemiseen parhaansa mukaan.

Nyt loppu lukeminen ja aletaan leikkii...
Fanni oli viikonloppuna Petexpo näyttelyissä messukeskuksessa. Kyseessä oli CFA-näyttely, joissa oli 4 arvostelua viikonlopun aikana. Fanni oli näyttelyissä Päivin ja Kiijan kanssa henkilökunnan huidellessa sukulaisten ja kavereiden luona. Näyttely sujui ihan hyvin ja tuloksena oli 2x4.sija, 9.sija sekä 10.sija (yhteensä 10 pentua). Valitettavasti kuitenkin viimeisessä arvostelussa riehuva pikkulapsi oli säikäyttänyt Fannin pahanpäiväisesti. Toivottavasti tulevana lauantaina Rurok-näyttelyssä Fanni saa parempia kokemuksia.

CFA näyttelyissä panostetaan ruusukkeihin hieman enemmän kuin Fifen näyttelyissä.  
Tänään henkilökunta sai jonkun mielenhäiriön ja marssi Eurokankaaseen ostamaan ompelutarvikkeita. Ja sitten ei kun kotiin ja ompelukone laulamaan. Tarkoituksena oli saada aikaan Fannille näyttelyverhot lauantain näyttelyyn. Tähän asti olemme pummanneet Päivin verhoja. Fanni ja Nuppu avustivat ompelua tietenkin innokkaasti. :)
Fanni avustamassa ompelua.
Pitkän rupeaman ja muutaman harmaan hiuksen jälkeen valmista tuli. Verhot eivät tosin ole aivan standardikokoiset, mutta kaipa ne välttävät.

Verhot ja vaaleanpunainen fleecepeitto.
Tervetuloa lauantaina tervehtimään Fannia näyttelyihin Myllypuron tenniskeskukseen!

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Fanni 6 kk

Niin se aika vaan on vierinyt ja tänään pikku palleroiset Fanni, Jugu, Ale ja Bubu täyttävät tänään 6kk. Ilmassa on suuren juhlan tuntua ja suurta päivää juhlistetaan Tapsi-tikkuja nauttimalla. :) Lisäksi henkilökunta lähtee kohta katsomaan Bubua ja Alea.

Synttärisankari Fanni odottaa innokkaana lahjaansa.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Kuulumisia

Tosiaan viime viikonloppuna olimme Pohjanmaalla näyttelyissä. Reissu alkoi perjantaina, kun matkustimme junalla Seinäjoelle. Olimme siellä hotellissa yötä ja aamulla matka jatkui Seinäjoen raviradalle, jossa näyttely järjestettiin. Näyttelyissä oli paikalla peräti 4 mauta. :)

Nuppu hotellissa

Fanni tutkailee

Fanni oli jälleen ihana oma itsensä ja kovin kiinnostunut kaikesta meiningistä. Nuppua touhu ei juuri innostanut.

Nuppunen



Molemmat kissat käyttäytyivät hyvin arvostelussa, mutta tuomari oli sitä mieltä, että molemmilla on liian paljon ruskeaa sävyä turkissa (Nupulla ehkä onkin, mutta Fanni on kyllä täysin hopea meikeläisen silmään). Värinparas valinnassa voiton vei ihana Weera-mau Vaasasta.

Arvostelutilanne
Saimme ihailla myös hevosvoimia.

Tulokseksi saatiin siis Fannille EX1 ja Nupulle EX2. Tärkeintä oli kuitenkin, että Nuppu sai nyt tuloksen avoimesta luokasta ja se voidaan astuttaa heti, kun ajankohta on suotuisa.

Rumin ruusuke ikinä, tuumii Nuppu!

Iloksemme saimme myös tavata yhden Nupun juttujen aktiivilukijan näyttelyissä! Mukavaa, että joku jaksaa lukea sepostuksiani.


Näyttelypäivän jälkeen matkustimme takasin kotiin junalla. Seuraavan kerran näyttelyitä luvassa ensi viikonloppuna, kun Fanni nähdään Petexpossa Messukeskuksessa.

Väsynyt matkustaja.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Bestikset

Pitkän hiljaiselon jälkeen blogi aktivoituu jälleen. Henkilökunta on ollut niin kiireinen ettei ole ehtinyt rustaamaan mitään juttuja tänne, vaikka neidit ovat touhunneet yhtä sun toista. Viikonlopun näyttelyurakasta on nyt selviydytty ja siitä raportoidaan tuonnenpana. Mutta nyt päivän epistolaan..

Niin kuin ahkerimmat lukivat varmaan muistavat Nuppu ja Fanni ovat välillä olleet huonoissakin väleissä. Nyt kuitenkin välit ovat lämmenneet ja neidit ovat useimmiten kuin paita ja peppu. Henkilökunta on tästä oikein onnellinen.

Mau-kerä

Yksi pesä ja kaksi kissaa. Hyvin mahtuu :)