perjantai 30. marraskuuta 2012

Huomenna kohti kotia!

Kaikki loppuu aikanaan ja nyt on aika paattaa Kanadan visiitti talta eraa. Huomenna suuntana Suomi. Toivottavasti matka sujuu hyvin ja paasen turvallisesti Helsinkiin asti mieluiten matkatavaroiden kanssa talla kertaa. Suomessa nayttaa kuvien perusteella olevan kunnon lumimyrsky, joka toivottavasti on jo ohi sunnuntaihin mennessa.

Kiitos kaikille matkablogia seuranneille myotatunnosta! :)

tiistai 27. marraskuuta 2012

Olen onnekas

 Kiitos kaikille viesteista!!! :)

Eilen tormays auton kanssa tuntui viela silta, etta eihan siina mitaan ihmeellista ollut. No tanaan ajattelen toisin. Siina olisi oikeasti voinut kayda, vaikka kuinka huonosti. Aamulla yksi kissaklinikan elainlaakareista jai kuorma-auton alle. Hanen lantionsa on murskana ja jalkojen iho kuoriutunut pois. Minulle olisi pahassa tilanteessa voinut kayda samoin. Kamalaa edes ajatella asiaa. Onneksi olen mustelmaa lukuunottamatta kunnossa.

Sitten iloisempiin asioihin. Lentoyhtio sai korjattua lentoaikatauluni ja paasen nyt alkuperaisen suunnitelman mukaan Suomeen sunnuntaina!! Jippii. Vakuutusyhtio korvaa sairaskulut, kunhan taytan ensin nipun papereita! Jee!! Ehka tahan risukasaan alkaa vihdoin tulla muutamia valonsateita.

Huomenna paasen tutustumaan paikallisen elainsuojeluyhdistyksen toimintaan!

maanantai 26. marraskuuta 2012

Ei kun paranee!

Tanaan menin selvittamaan laskutus ongelmaa sairaalaan, missa minua hoidettiin muutama viikko sitten. Laskun piti olla noin 300e. No paljastuikin, etta se summa oli laakarin saama provisio ja sairaalan osuus on 2000e. Jippii. Huomenna sitten soittoa Lahivakuutukseen, joka saa kylla luvan maksaa kulut, kun kerta matkavakuutus on voimassa. Sairaalareissun jalkeen menin klinikalle. Kamala paansarky ja paatin lahtea tien toisella puolella olevaan kauppaan ostamaan juotavaa. Odotin liikennevalojen vaihtumista ja kun vihrea valo paloi aloin ylittaa tieta. Olin jo puolessa valissa, kun auto kaantyy oikealta suoraan minua kohti ja tormaa minuun. Onneksi ehdin vahan vaistaa ja osuma tuli vain polveen. Ajaja pakeni paikalta, mutta onneksi silminnakija ehti saamaan rekisterinumeron ylos. Olen suht yhtena kappaleena, polvessa mustelma, mutta ei sen ihmeempia ainakaan viela. Poliisi tuli asken majapaikkaan kuulustemaan minua ja saatan joutua todistajaksi oikeuteen, joten toinen matka Kanadaan ehka tiedossa lahiaikoina.

Nyt tavoitteena ehjana takaisin kotiin. Mita kaikkea Kanada viela voikaan minulle tarjota ennen kotiinlahtoa!!

Bonuksena viela mainittakoon, etta minulla on vain lennot Kanadasta Amsterdamiin, koska lentoyhtio on jotenkin mohlinyt jatkolentoyhteyden, mika alkuperaisessa lentolipussa on kunnossa!!!

lauantai 24. marraskuuta 2012

Vaikeuksien kautta voittoon?

Tama matka ei ole sujunut aivan niin kuin alunperin oli suunniteltu. Ongelmat tullin kanssa, sairastuminen, luottokortit eivat toimi jne. Noh luulisi, etta tuossa olisi jo tarpeeksi vastuksia, mutta eihan mikaan voi olla liian helppoa. Sain puhelinlaskun, joka oli 500e!! Jouduin soittamaan matkan alussa useaan kertaa paikallisiin puhelinnumeroihin ja Suomen suurlahetystoon, josta tulikin mukava yllatys. Tanaan sitten sain kirjeen, etta matkavakuutukseni ei mukamas korvaa sairaalahoitoa. Se onkin todella mukavaa, silla sairaalalasku on noin 300e. Kun tahan viela lisaa Orlandon lentoliput ja hotelliyot, jotka jouduin maksamaan, on ylimaaraisia kustannuyksia tullut about 2000e. Tama tarkoittaa kaytannossa sita, etta kenenkaan on turha odottaa tuliaisia talta reissulta!! Onneksi matka on muuten sujunut hyvin ja olen ollut erittain tyytyvainen vierailusta kissaklinikoilla. Uutta on opittu ja paljon kehitysideoita takataskussa kohti Suomea viikon paasta. 

Huomenna kokkaan klinikanvaella perinteista lihamakaronilaatikkoa. Saa nahda pitaako kukaan siita! :D

lauantai 17. marraskuuta 2012

Vasymys

Vaikka olen ollut jo kaksi viikkoa Kanadassa, tuntuu vielakin silta etten ole sopeutunut kunnolla aikaeroon. Vasyttaa iltaisin aina todella paljon. Suomen ja Kanadan aikaero on 7 tuntia. Ehka juuri ennen kotiinlahtoa olen sopeutunut eroon ja sitten onkin taas kaannettava kello aivan uuteen aikatauluun. Toinen viikko taalla takana ja viela kaksi edessa. Suomeen tulen siis 2.12. sunnuntaina.

Sain vihdoin kateista nostettua ja huomenna tarkoitus ehka shoppailla vahan, koska on vapaapaiva klinikalta. :)

Ensi viikolla taas uudet potilastapaukset edessa... Hauskaa viikonloppua kaikille!!

torstai 15. marraskuuta 2012

Kuulumiset

Paivat kuluvat todella nopeasti. Tanaan nain taas uutta ja ihmeellista, kun kissalta poistettiin kahdesta varpaasta kynnet siten etteivat ne enaa kasva uudelleen. Talle oli laaketieteellinen syy, mutta taalla tehdaan myos kynsien poistoja kissanpennuille, jolloin kaikki kynnet poistetaan. Se on aika radikaali toimenpide ja mielestani turhaa. Suomessa kukaan ei tietaakseni tee vastaavaa.

Matkaan liittyva uusi ongelma on se etteivat visa elektron korttini eika myoskaan mastercard kortti suostu toimimaan taalla. Minulla on enaa 70e rahaa ja 2,5 viikkoa jaljella, joten ongelmia siis tulossa. Onneksi Nordea selvittaa ongelmaa.

Olen nahnyt taalla niin mielenkiintoisia tapauksia ettei sanat riita kertomaan. Toivottavasti voin tulevaisuudessa hyodyntaa saamiani tietoja omien potilaiden hoidossa Suomessa. Pienelainpraktiikka tahtoo olla aika koirapainotteista ainakin Kainuussa, missa olen tyoskennellyt. 

Huomenna luvassa hammaspotilaita ja muuta mielenkiintoista!

tiistai 13. marraskuuta 2012

Vetstudent from Finland

Kaksi pitkaa paivaa klinikalla takana. Ihmiset ovat olleet tosi mukavia ja ystavallisia. Asiakkaat jaksavat aina ihmetella, miten joku on matkustanut Suomesta asti Kanadaan harjoitteluun. On tullut nahtya vaikka sun mita; nisakasvain, hampaiden poistoja, suurentunut kilpirauhanen, melanooma varpaassa, iho-ongelmia, hengitystiepotilaita, astmakissa, eosinofiilinen granuloomakompleksi, endoskopia, vatsaontelon ultra. jne. Suurin osa kissoista on tosi helppoja kasitella ja henkilokunta on tosi ammattitaitoista. Ihmetella sopii kuinka hyvin he osaavatkaan kasitella vihaisia kissoja. Verinaytteet otetaan aina ilman karvojen ajoa ja kissan paata kannatellaan vain hieman, kun toinen ottaa naytteen kaulalta. Siina jotain mita voi kotona harjoitella!! ;) Alkuvaikeuksien jalkeen matka on sujunut erittain hyvin ja innolla odotan uusia klinikkapaivia.

Taalla on ollut suht samanlaiset ilmat kuin Suomessa eli suht viilea ilma ja noin 0 astetta lamminta. Tanaan tuli muutama hiutale luntakin.

Pahoittelut, etta en ole saanut aikaseksi ottaa yhtaan kuvaa.


sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Vapaapaiva

Tanaan kissaklinikka on suljettu ja paiva on kulunut supermarketissa kaydesssa ja paikallisessa elainkaupassa. Kaikki on niin suurta taalla rapakon takana. Elainkaupassa oli kodittomia elaimia, jotka odottivat oikeaa ihmista pelastamaan itsensa. Tulee aina paha mieli, kun nakee elaimia, joilla ei ole kunnollista kotia. Huomenna taas paluu kissaklinikalle oppimaan uusia asioita!

lauantai 10. marraskuuta 2012

Painajainen Kanadassa

Lyhyesta virsi kaunis. Viime viikko on ollut henkisesti ja fyysisesti raskas. Kanadaan matkustus ei sujunut kuin oli suunniteltu. Jouduin rajavartioston uhriksi ja minut karkoitettiin maasta. Sairastuin kuitenkin niin vakavasti, etta jouduin sairaalaan ja he pystyivat lahettaa minut USA:han vasta torstaina. Sita ennen olin saanut tarvittavia asiakirjoja, joiden avulla palasin perjantaina maahan. Oikeasti minulta ei edes puuttunut mitaan, kun tanne tulin vaan he vaan keksivat koko jutun. Minua syytettiin laittomasta tyoskentelysta maassa ym ihan tuulesta temmattua. Kohtelu oli tosi torkeaa. Mutta nyt onneksi asiat on hyvin ja saan olla tutustumassa kissaklinikalla. Tanaan oli ensimmainen paiva ja se oli erittain opettavaista. Taalla tehdaan monia asioita todella eritavalla kuin koti-Suomessa. Onneksi viela kolme viikkoa aikaa nahda ja oppia paljon uutta!

Terkkuja Suomeen!

torstai 1. marraskuuta 2012

Etappi 1: Lahti

Henkilökunta saapui tänään Lahteen. Nuppu ja Fanni voivat hyvin. Erityisesti Nuppu oli iloinen henkilökunnan näkemisestä. Ensimmäinen etappi ei sujunut ilman ongelmia, sillä upouusi matkalaukku hajosi heti kättelyssä, mutta onneksi tämä tapahtui nyt eikä vasta lentokoneessa. Huomenna suuntana Helsinki ja lauantaina klo 7 lento kohti Kanadaa.. Jännää!